lauantai, 1. tammikuuta 2011

Uutisia: Iron Sky -elokuvan tekeminen jatkuu nyt Australiassa

 

Avaruusnatseista kertovan Iron Sky -tieteiselokuvan loput kuvaukset tehdään alkuvuoden aikana Australiassa. Saksassa kuvattujen ulkokuvien jälkeen on aika siirtyä vihreän kankaan eteen studio-olosuhteisiin maapallon toisella puolella, kertoo elokuvan erikoistehosteista vastaava tuottaja Samuli Torssonen. 




Vuosi 2010 on ollut elokuvantekijöille ikimuistoinen. Pitkään valmistellun Iron Skyn kuvaukset pääsivät viimein käyntiin ja rahoituskin saatiin vankalle pohjalle. - Vihdoinkin tämä juna lähti liikenteeseen. Syksyllä saatiin rahoitus kasaan ja päästiin kuvaamaan elokuvaa, Samuli Torssonen toteaa.

Pitkäaikaisen hankkeen siirtyminen toteutusvaiheeseen on ollut tekijätiimille iso asia. Pikkupoikamainen innostuskin saa näkyä toteutusvaiheessa.
- Ei sitä heti uskonut, että vitsit - tässä tämä nyt on. Kyllä sen pitää näkyä, että on ihan tohkeissaan tästä. Se välittyy muullekin tiimille. Kaikki ymmärtävät pian, että vaikka nuo ovat nuoria kavereita, he ainakin tietävät mitä haluavat, Torssonen sanoo.

 

Saksassa puolet kuvauksista ja kahnaus poliisin kanssa 

 

Elokuvan kuvaukset alkoivat syksyllä Saksassa ja nyt noin puolet elokuvasta on purkissa. Kuvauksiin oman lisäsäväyksen antoivat haastavat sääolosuhteet.
- Idea oli, että tapahtumat ovat alkusyksyllä. Viimeisinä päivinä sulateltiin lunta maasta, että saatiin syksyinen fiilis säilytettyä.
Saksan kuvauksista jäi tiimille ikävä jälkimaku, kun osa kuvausporukasta joutui kahnauksiin paikallisen poliisin kanssa. Samuli Torssonen ei itse ollut paikalla, mutta on hämmentynyt tapahtumista. - Viimeisenä iltana osa tiimin jäsenistä oli oluella ihan rauhallisesti. Sitten sinne oli tullut joukko poliiseja, jotka olivat heittäneet kuvausryhmäläiset ravintolasta aika kovin ottein. Siinä oli kolhuja tullut. Aikamoinen päätös sille reissulle, Torssonen puuskahtaa.
Kahnauksen syyt selvinnevät myöhemmin, sillä asiasta on Torssonsen mukaan nostettu oikeusjuttu.

 

Australiassa näytellään vihreän seinän edessä 

 

Australiassa kuvataan Iron Skyn studiokohtaukset.
- Kun meillä on paljon isoja lavasteita, avaruusalusten komentosiltoja ja sellaisia, niin niihin tarvitaan paljon green screeniä. Tämä elokuva kaipaa isot puitteet, Torssonen virnistää. Virtuaalilavasteissa näytteleminen on haastavaa. Sen on huomannut myös erikoistehosteista vastaava Samuli Torssonen. - Näyttelijälle on haastavampaa, jos siinä on vain yksi kaiteenpala ja mielessä pitäisi kuvitella, että ympärillä on valtava avaruusasema. Me olemme näyttäneet näyttelijöille paljon maalauksia, että miltä tämä tulee näyttämään.

 

Rahoitusta innovatiiivisin keinoin 

 

Elokuvan rahoitusta on kerätty mm. faneilta kerätyillä avustuksilla ja etsimällä elokuvaan uskovia investoijia. - Niinhän se toimii tuolla suuressakin maailmassa, että joku sijoittaa elokuvaan rahaa ja saa itselleen co-producerin tittelin ja pääsee ensi-iltabileisiin mukaan. Se on vähän huvittavakin tuo suuren maailman meininki. Torssosen mukaan vahva tuki elokuvan faneilta on helpottanut myös suurten sijoittajien saamista mukaan elokuvan rahoitukseen. 

Saksasta ja Australiasta Tampereelle 

 

Australian kuvausten jälkeen alkaa todenteolla erikoistehosteiden rakentaminen Tampereella. - Tiimi alkaa pikkuhiljaa olla kasassa. Tehosteita tehdään jo nyt, mutta kaiken pitäisi olla valmiina lokakuussa 2011. Tehosteet näyttelevät elokuvassa suurta roolia ja niiden rakentaminen tulee olemaan suuri urakka. - Menee varmasti viimeisinä kuukausina rääkkiinkin asti. Tiedän sen kokemuksesta Star Wreckinkin kanssa. Helmikuussa pohdiskelut on pohdiskeltu ja sitten se on vain sitä tekemistä, Torssonen ennakoi tulevaa. Iron Skyn ensi-iltaa on kaavailtu alkuvuodeksi 2012. 

Lähde: YLE Tampere

Uutisia: Näyttellijä Per Oscarssonin uskotaan kuolleen


Stieg Larssonin Millennium -trilogiassa esiintyneen Ruotsalaisnäyttelijän Per Oscarssonin uskotaan kuolleen kotinsa tulipalossa. Lisbet Salanderin asiainhoitajaa Holger Palmgrenia esittäneen näyttelijän koti tuhoutui tulipalossa uudenvuodenaattona. Oscarssonin vaimon Kia Östlingin epäillään myös kuolleen palossa.


Pariskuntaan ei ole saatu yhteyttä ja heidän uskotaan olleen kotonaan palon syttyessä. Poliisin tutkijat eivät vielä ole pystyneet tutkimaan talon raunioita.

Pikkupaikkakunnalla Länsi-Götanmaalla sijaitseva talo oli ehtinyt tuhoutua kokonaan palokunnan saapuessa paikalle.

83-vuotiasta Per Oscarssonia on kuvailtu yhdeksi ikäpolvensa merkittävimmistä ruotsalaisnäyttelijöistä. Hän esiintyi lukuisissa elokuva- ja tv-rooleissa. Oscarsson näytteli muun muassa Astrid Lindgrenin kirjoista tehdyissä Ronja Ryövärintytär- ja Veljeni Leijonamieli -elokuvissa sekä useissa Ruotsin television ohjelmissa, muun muassa joulukalentereissa.

Lähde: YLE Uutiset

torstai, 30. joulukuuta 2010

Uutisia: Efektivelho Grant McCune on kuollut






Hollywoodin yksi tunnetuimmista erikoistehosteiden tekijöistä Grant McCune on kuollut. 67-vuotias McCune kuoli haimasyöpään maanantaina.






Grant McCune on tehnyt erikoistehosteita lukemattomiin elokuviin, joista tunnetuin on Star Wars -saagan ensimmäinen osa. Tästä työstä hänet palkittiin yhdessä John Dykstran kanssa oscarilla. Hän oli oscar ehdokkaana myös vuonna 1980 ensimmäisestä Star Trek elokuvasta.
  
Grant McCunen taidonnäytteitä on nähty muun muuassa James Bond, Batman ja Die Hard -elokuvissa. Yli 30 vuotta kestäneen uransa aika McCune loihti erikoistehosteita yli sataan elokuvaan.

Arvostelussa: Inception

Valmistusvuosi: 2010
Ohjaus: Christopher Nolan
käsikirjoitus: Christopher Nolan
Pääosanäyttelijät: Leonardo Dicaprio, Tom Hardy, Tom Berenger, Tohoru Masamune, Michael Caine, Marion Cotillard, Lukas Haas, Ken Watanabe, Joseph Gordon-Levitt, Ellen Page, Dileep Rao, Cillian Murphy
Genre: Toiminta/Trilleri/Sci-fi

Tämä elokuva on megabudjettien taideteos


Voiko käsikirjoitus kantaa koko elokuvan läpi - mietin ennen kuin katsoin tämän teoksen. Tämähän on Christopher Nolanin (Memento, Insomnia, Batman Begins, The Prestige, The Dark Knight) ensimmäinen täysin itsenäisesti kirjoittama käsikirjoitus, joka ei ole remake tai pohjaudu romaaniin taikka sarjakuviin. Huoleni olivat turhia, tämä on loistava.

Tämä on näytös siitä mitä saadaan aikaan kun Christopher Nolan kehittelee elokuvaa noin kymmenen vuotta ja hänelle annetaan sen tekemiseen 160 miljoonan dollarin budjetti.

Tämän teoksen kohdalla ei voida puhua, että tuotantotiimissä olisi yhtäkään heikkoa lenkkiä tai saatikaan, että näyttelijäkaartista puuttuisi potentiaalia. Mitä tapahtuu kun Leonardo DiCaprion rinnalle laitetaan sellaiset nimet kuin Joseph Gordon-Levitt (G.I. Joe), Ken Watanabe (The Last Samurai, Letters from Iwo Jima), Marion Cotillard (Public Enemies), Michael Caine (Harry Brown, The Dark Knight, The Prestige), sekä Tom Hardy (Bronson, Black Hawk Down) ja maustamme soppaa vielä Saksalaisella suuruudella nimeltään Hans Zimmer, joka on yksi aikamme suurimmista säveltäjistä nimen omaan elokuvien saralla.

Cristopher Nolan teki ihmismielestä leikkikentän

Dominick "Dom" Cobb (Leonardo DiCaprio) johtaa omaa rikollisjoukkoa jonka
tehtävänä on varastaa ihmisten salaisuuksia siirtymällä heidän alitajunnan leikkikentälle unen aikana. Tämä porukka tekee töitä suuryhtiöille ja heidän viimeisin keikka menee täysin puihin. Dominickille tarjoutuu kuitenkin mahdollisuus kääntää tilanne ympäri ja tehdä viimeinen keikka jonka avulla hän pääsisi takaisin rakkaiden lastensa luokse.

Tämä keikka ei tule olemaan mikään läpihuutojuttu, sillä sen sijasta, että tiimin pitäisi varastaa jokin salaisuus, heidän täytyy istuttaa kohteen mieleen ajatus. Tätä tehtävää varten Dominick kokoaa ryhmänsä eri puolilta maailmaa koostuvista alansa ammattilaisista.

Tämä elokuva vaatii katsojalta ajattelukykyä ja valppautta

Matkailemme unimaailmojen halki, kohtaamme tunkeilijoilta suojelevia turvatoimia, näemme erilaisia heijastuksia ja koemme ajallisia haasteita. Ympärillämme vilisevät maisemat muotoutuvat mielikuvitustakin villimmällä tahdilla ja kerronta liikkuu parhaimmillaan viidellä eri tasolla. Tempo on melkoisen vauhdikas ja rikas, mutta jättää silti aikaa juonelle, sekä hahmoille.

Suosittelen lämpimästä pitämään silmät ruudussa ja aivonystyrät liikkeessä, sillä mikäli jätät hetkenkin välistä, saattaa olla, että olet jo tippunut kärryiltä.

Inception on visuaalisesti  kaunista katseltavaa

Kaupungit kaatuvat päälle ja pommien lisäksi räjähtelevät ikkunat, sekä mitä pienimmätkin yksityiskohdat. Erikoistehosteet ovat todella kekseliäitä ja eritoten mielikuvituksen rajoja rikkovia. Hyväksi on myös käytetty loistavasti toteutettuja hidastuksia ja todella komeita taistelukohtauksia painovoimattomassa tilassa. Kokonaisuudessa Inceptionin visuaalisuus on ehkäpä näyttävintä mitä valkokankailla on koskaan nähty.

Tämä on todellinen näytös siitä kuinka luodaan visuaalisesti kaunista ja näyttävää taidetta. Tässä eepoksessa uskalletaan kokeilla myös uusia ennennäkemättömiä nähtävyyksia ja ulottuvuuksia visuaalisuuden saralla.

Mutta kuitenkaan Inception ei ole pelkästään visuaalinen näyttämö ja hienon juonen omaava sci-fi/toiminta -elokuva huippunäyttelijöillä koristeltuna. Se laittaa myös katsojan todenteolla miettimään unien merkitystä ja avaa todella paljon ovia uusille ajatuksille, liittyivät ne sitten elokuvaan tai ei.

Elokuva kestää reilu kaksi ja puolituntia, se ei kuitenkaan tunnu siltä. Tämän teoksen parissa viihtyy todella hyvin ja se tulee saamaan paljon uusia katselukertoja. Inception antaa paljon pohdiskeltavaa esimerkiksi vaihtoehtoisten ratkaisujen suhteen. Useat katselukerrat antavat myös hyvän mahdollisuuden keskittyä enemmän yksityiskohtiin jota tämä elokuva on täynnä. Melkoisen synkän tunnelman lisäksi tämä eepos tarjoaa myös muutaman koomisen kohtauksen, jonka vastapainoksi saamme kylläkin aimoannoksen riipivää ja koskettavaa draamaa.


Onko tässä taideteoksessa mitään huonoa?

Jotkut väittävät, että roolitus on mennyt pieleen valittaessa Leonardo DiCaprio esittämään pääroolia. Perusteluina ovat olleet väitökset siitä, että häntä on nähty liikaa ja, että ulkonäkö, sekä olemus eivät sopisivat tähän rooliin. Jotkut sanovat jopa, että hänet olisi valittu pelkästään sillä perusteella, että hän on kassamagneetti ja Hollywoodin oma kultapoika.

Omasta mielestäni tämä taas oli todella osuva valinta. Leonardo DiCaprio onnistui saamaan roolistaan todella uskottavan, inhimillisen ja realistisen. Hahmo onnistuu säilyttämään mielenkiinnon koko elokuvan ajan pitäen yllään jatkuvia mysteerejä juonenkäänteisiin sopivalla tavalla.


                                                                           TÄHDET






keskiviikko, 29. joulukuuta 2010

Uutisia: Kirjailija Dan Brown tekee itse käsikirjoituksen The Lost Symbol elokuvaan

Da Vinci - Koodi - teoksella yhdeksi tämän hetken tunnetuimmaksi kirjailijaksi noussut Dan Brown tulee itse vastaamaan The Lost Symbol (Kadonnut Symboli) elokuvasovituksen käsikirjoittamisesta. Kyseisessä teoksessa Robert Langdon joutuu tekemisiin vapaamuurareiden kanssa Yhdysvaltojen pääkaupungissa (Washington DC).



Aikaisemmissa elokuvissa (Da Vinci - Koodi, Enkelit Ja Demonit) Robert Langdonin roolin on suorittanut Tom Hanks. Käsikirjoittamisesta on vastannut Akiva Goldsmanja.

Aikaisemmat teokset ohjannut Ron Howard tuottaa The Lost Symbol elokuvan, mutta ei ole vielä toistaiseksi lupautunut sitä ohjaamaan. Myöskään Tom Hanksin rooli ei ole vielä varmistunut.

Yhteystiedot

- Haluatko kenties tehdä yhteistyötä?
- Haluatko ehdottaa elokuvaa tai jotakin sarjaa arvosteltavaksi?
- Vai haluatko kenties vain antaa palautetta tai juttuvinkin?

Kaikki yhteydenotot onnistuu vaivattomasti sähköpostin avulla:

leffasessio (at) gmail.com