Minä ja blogini!

Ystäväni ovat jo pitkään patistaneet minua kirjoittamaan blogia elokuvista, sekä sen ympärillä vellovista aiheista - miksi, kysynpähän vain? Katsomme, analysoimme ja keskustelemme elokuvista hyvin paljon, mutta mielestäni en ole erityisen hyvä ilmaisemaan itseäni tekstin muodossa. Päätin nyt viimeinkin ottaa haasteen vastaan, katsotaan mitä tästä tulee.

Kiinnostukseni elokuvia kohtaan alkoi 90-luvun loppupuolella ollessani yläasteella. Kaikki alkoi historian tunniltamme, jossa opettajamme antoi meille tehtäväksi tehdä esitelmä jostakin merkittävästä elokuvasta. Tässä vaiheessa en tuntenut elokuvahistoriaa juuri lainkaan, mutta sain vinkin sukulaiseltani - Katso kummisetä trilogia. Se oli menoa siinä vaiheessa, sitä junaa ei pysäyttänyt enään mikään! Katsoin nämä Francis Ford Coppolan ohjaamat teokset yhdeltä istumalta ja olin aivan myyty. 

Mielestäni olisi ollut lähinnä rikos tehdä esitelmä vain yhdestä kummisetä elokuvasta, joten päätin tehdä sen koko trilogiasta. Sain opettajalta esitelmän takaisin ja kantta koristi punaisella tussilla merkattu 10+. Myöhemmin opettaja kysyi minulta, että saako hän hyödyntää esitelmääni opetusmateriaalina jos hän näyttää muille oppilaille kummisetä elokuvia. Kyllä siinä nuorta miestä hymyilytti.

En väitä, että tuntisin elokuvahistoriaa vieläkään kovinkaan hyvin, mutta opin jokainen päivä jotain uutta. Elokuvien katsomisen lomassa pidän mielekkäänä myös esimerkiksi sen tekemiseen ja tekniikkaan liittyviä asioita, sekä henkilöiden ja niiden historiaan perehtymistä.

En ole elokuva-alan ammattilainen, en ole kriitikko. Luokittelisin itseni mielummin aktiiviseksi katselijaksi ja harrastelijaksi. Olen kylläkin kirjoittanut omaksi ilokseni muutamia lyhytelokuvia ns. pöytälaatikkoon, mutta niitä ei ole koskaan julkaistu missään tai saatikaan kuvattu. Katsotaan jos jonkin käsikirjoituksen julkaisisi täällä blogissa mikäli vain jotakuta sattuu kiinnostamaan?

Mielestäni ei ole olemassa huonoa elokuvaa. On olemassa vain silmäpareja joille kyseinen elokuva ei sovellu. Havahdun myös itse usein siihen kun sanon, että "tämä elokuva oli huono". Taas pitää kopauttaa otsaa seinään ja todeta, että ei ole huonoa elokuvaa, en vain pitänyt siitä. En voi väheksyä jotakin teosta vaikka en siitä pitäisikään, miksi sitten teen niin? Miksi me teemme niin? Ollaanhan me aika kurjia ihmisiä välillä vai mitä?